Karkaisuprosessin aikana, kun karkaisun aiheuttama valtava jännitys on suurempi kuin itse materiaalin lujuus ja ylittää plastisen muodonmuutoksen rajan, syntyy halkeamia. Sammutushalkeamia esiintyy usein pian nisäkkään transformaation alkamisen jälkeen. Halkeamien jakautumisella ei ole tiettyjä sääntöjä, mutta se on yleensä helppo muodostaa työkappaleen teräviin kulmiin ja poikkileikkausmutaatioihin.
Mikroskoopilla havaittu sammutushalkeilu voi olla rakeiden välistä tai transgranulaarista halkeilua; jotkut ovat säteittäisiä, ja jotkut ovat erillisiä linjoja tai verkkoja. Liiallisen jäähtymisen aiheuttamat sammumishalkeamat martensiittisella muunnosvyöhykkeellä jakautuvat usein transgranulaarisesti, ja halkeamat ovat todellisia, ja niiden ympärillä on pieniä halkeamia ilman oksia. Liiallisen karkaisukuumennuslämpötilan aiheuttamat karkaisuhalkeamat jakautuvat jyvälle terävästi halkeilevin päin, ja niillä on ylikuumenemisominaisuuksia: rakenneteräksessä voidaan havaita karkeaa neulamaista martensiittia; eutektiikkaa voidaan havaita työkaluteräksissä. tai kulmakarbidit. Korkeahiiliset terästyökappaleet, joissa on hiilenpoisto, ovat alttiita muodostamaan verkostohalkeamia sammutuksen jälkeen. Tämä johtuu siitä, että pinnan hiiltä poistetun kerroksen tilavuuslaajeneminen sammutuksen ja jäähdytyksen aikana on pienempi kuin ei-hiilettömän ytimen, ja pintamateriaali vedetään verkoston muotoon ytimen laajentuessa.
Karkaisuhalkeamien perusmuotoja ovat pääasiassa: pitkittäishalkeamat, poikittaishalkeamat, verkkohalkeamat ja irtohalkeamat jne. Erityisolosuhteet analysoidaan seuraavasti:
1. Pitkittäisiä halkeamia esiintyy enimmäkseen karkaistuissa teräsosissa, ja niitä voi ilmaantua vain, kun pinnan tangentiaalinen vetojännitys on suurempi kuin aksiaalinen vetojännitys. Tällaiset halkeamat jakautuvat aksiaalisuunnassa, pintahalkeamasta keskustaan.
2. Karkaistun kerroksen ja karkaisemattoman ytimen välisellä siirtymävyöhykkeellä syntyy poikittaisia halkeamia, kun työkappaletta ei ole karkaistu. Sisäiselle jännitykselle on ominaista, että pinta puristuu kokoon ja puristusjännitys muuttuu vetojännitykseksi tietyllä etäisyydellä pinnasta. Aksiaalinen vetojännitys on suurin, mikä aiheuttaa poikittaisia halkeamia.
3. Jännityskeskittymä: Osat, joissa on kulmia, leikkauksia ja uria halkeilevissa osissa, ovat alttiita jännityksen keskittymiselle. Yhdessä epätasaisen sammutuksen ja jäähdytyksen kanssa näihin osiin syntyy usein halkeamia. Tällaisella halkeamalla ei ole kiinteitä morfologisia ominaisuuksia.
4. Retikulaariset halkeamat ovat pintahalkeamia, joiden syvyys on yleensä 0.01-2mm. Halkeamat voidaan suunnata mihin tahansa suuntaan verkkomaisen muodon muodostamiseksi. Hiilipitoisen työkappaleen pinnan hiilenpoiston jälkeen sen martensiitin ominaistilavuus on pienempi, mikä muodostaa pintaan vetojännityksen, mikä johtaa verkoston halkeamiin.
5. Kuoriutumishalkeamat esiintyvät erittäin ohuilla alueilla, joissa jännitys siirtyy jyrkästi, ja pinnan kuoriutuminen tapahtuu, kun pinnan suuntaiset sisäiset halkeamat laajenevat voimakkaasti.
