1. Saantopiste (σ S)
Kun terästä tai näytettä venytetään, kun jännitys ylittää kimmorajan ja teräs tai näyte jatkaa ilmeistä plastista muodonmuutosta, vaikka jännitys ei enää lisäänny, tätä ilmiötä kutsutaan myötörajaksi, ja myötörajan minimijännitysarvo on myötöraja. Jos Ps on ulkoinen voima myötörajassa s ja Fo on näytteen murtumisalue, niin myötörajaa σ s =Ps/Fo(MPa), MPa kutsutaan MPa:ksi yhtä kuin N (Newton) / mm2, (MPa =106Pa, Pa: PASCAL =N/m2)
2. Myötölujuus (σ 0.2)
Joidenkin metallimateriaalien myötöraja ei ole ilmeinen ja sitä on vaikea mitata. Siksi materiaalien myötöominaisuuksien mittaamiseksi jännitys, jolla pysyvä jäännösplastinen muodonmuutos on yhtä suuri kuin tietty arvo (yleensä {{0}},2 prosenttia alkuperäisestä pituudesta), määritellään jännitykseksi ehdollinen myötöraja tai lyhennetty myötöraja σ 0,2.
3. Vetolujuus (σ B)
Maksimijännitys saavutetaan materiaalilla vetovenytyksen aikana alusta murtumiseen saakka. Se näyttää kuinka paljon teräs kestää murtumista. Vastaava vetolujuus ja puristuslujuus, taivutuslujuus jne.
Jos Pb on materiaalin suurin vetovoima ennen sen rikkoutumista ja Fo on näytteen poikkileikkausala, niin vetolujuus σ b= Pb/Fo (MPa).
4. Venymä (δ S)
Kun materiaali on murtunut, pituuden plastista venymistä ja alkuperäisen näytteen pituuden prosenttiosuutta kutsutaan venymäksi tai venymäksi.
5. Puristuslujuussuhde (σ S / σ B)
Teräksen myötörajan (myötölujuus) suhdetta vetolujuuteen kutsutaan myötörajasuhteeksi. Mitä suurempi puristuslujuussuhde, sitä suurempi on rakenneosien luotettavuus, yleinen hiiliteräksen puristuslujuussuhde on {{0}}.6-0.65, niukkaseosteinen rakenneteräs on {{6} }.65-0.75 seostettu rakenneteräs on 0.84-0.86.
6. Kovuus
Kovuus on materiaalin kyky vastustaa sen pintaa painavia kovia esineitä. Se on yksi tärkeimmistä metallimateriaalien suorituskykyindekseistä. Yleinen kovuus on korkeampi ja kulutuskestävyys oli hypännyt yli. Yleisesti käytettyjä kovuusindikaattoreita ovat Brinell-kovuus, Rockwell-kovuus ja Vickers-kovuus.
⑴ Brinell-kovuus (HB)
Tietyllä kuormituksella (yleensä 3000 kg) tietyn kokoinen (yleensä halkaisijaltaan 10 mm) karkaistu teräskuula puristetaan materiaalin pintaan ja säilytetään jonkin aikaa. Kuorman poistamisen jälkeen kuorman ja painauma-alan suhde on Brinell-kovuusarvo (HB) ja yksikkö on kg voima /mm2 (N/mm2).
⑵ Rockwell-kovuus (HR)
Kun HB> 450 tai näyte on liian pieni, Brinell-kovuustestiä ei voida käyttää Rockwell-kovuusmittauksen sijaan. On käytettävä timanttikartiota, jonka yläkulma on 120 astetta, tai teräskuulaa, jonka halkaisija on 1,59 tai 3,18 mm, painettaessa mitatun materiaalin pintaan tietyllä kuormituksella, ja materiaalin kovuus voidaan laskea sisennyksen syvyys. Testimateriaalin kovuus, se on jaettu kolmeen eri asteikkoon:
HRA: Kovuus saadaan 60 kg:n kuormalla ja timanttikartiopuristimella erittäin koville materiaaleille, kuten koville seoksille.
HRB: kovuus saadaan käyttämällä 100 kg:n kuormaa ja halkaisijaltaan 1,58 mm:n karkaistua teräskuulaa, jota käytetään matalakovuusisille materiaaleille (kuten hehkutettu teräs, valurauta jne.).
HRC: kovuus saadaan 150 kg:n kuormalla ja porakartiopuristimella erittäin koville materiaaleille, kuten karkaistulle teräkselle.
⑶ Vickers-kovuus (HV)
Kun kuorma on alle 120 kg ja kärjen kulma 136 astetta, nelikulmainen timanttikartion sisennys painetaan materiaalin pintaan ja materiaalin sisennyskuopan pinta-ala jaetaan kuormitusarvolla, joka on Vickersin kovuus. arvo (HV).
